On ollu pientä taukoilua kirjottelusta ja eilen jo piti päivittää, mutta kun kone ei toimi olkkarissa ja olin liian laiska siirtymään omaan huoneeseen NIIN kirjottelen nyt sitten koulun koneelta (parempaakin tekemistä voisi olla).
Elikkäs. Kävin keskiviikkona ottamassa tragus lävistyksen Tattoo Hekassa. VIHDOIN! Olin valmistautunu oottamaan aivan hirveetä kipua, ruston rusahdusta ja jälki kipuja, mutta kuinkas kävikään. Eihän se sattunu sitten yhtään. Henkisenä tukena kädestä oli pitämässä ihana Hannani! Valmistelin korvani apteekista ostetulla Emla- puudutusvoiteella (niin siis enhän tiedä oisko sattunu ilman sitä..).
Näin jälkikäteen voin sanoa, että tää lävistys on osoittautunu todella helpoksi, ainut haitta on etten tietenkään pysty pitämään mun joka iltaista Spotify popitus tuokiota kuulokkeilla. :( Pystyn siis nukkumaan ihan hyvin tolla oikealla puolella, kipeetä tekee vain jos vahingossa jotain söhii sitä korua.
Tykkään ihan simona tosta, ja pitää koko ajan kotonakin ihailla peilistä. ;) Suosittelen kyllä kaikille jotka haluaa tämmöisen!
Eilen tosiaan myös shoppailin Willan Ginassa. Lempi osastollani, eli siellä koruosastolla, oli SALE-koruja VAAN YKSI EURO VIISIKYMMENTÄ SENTTIÄ! Tuli sitten vähän osteltua, toisia näitä olin kattonu jo pitkään..
Ei ollu alessa, mutta oli pakko ostaa. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
perjantai 18. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
Perjantai illan projekti
Nyt jääny vähemmälle kirjoittelut, oon meinaan ollut kuumessa, kurkkukivussa ja silmätulehduksessa tiistaista lähtien. Koulua mulla oli tällä viikolla siis vain yksi päivä, sairaslomaa kolme ja perjantaina eli mun käsityksen mukaan tänään olin suorittamassa autokoulun toista vaihetta Riihimäen ajoradalla. Oli taas ihan mahtavaa, pelotti ihan turhaan! Nyt ois siis näillä näkymin autokoulu suoritettu, jos en siis mee mitään törttöilemään liikenteessä.. :D
Oon jo pitkään tehny sitä, että kun ostan jonkun vaatteen niin otan siitä talteen sen hintalapun (tai miksi sitä nyt sanotaankaan..) Niissä on joskus tosi hienoja kuvia ja kuoseja ja niitä oli kerääntyny jo aika pino, kun aloin miettimään, että niillä voisi tehdä jotain järkevääkin. Ostin jo aikoja sitten Anttilasta ison taulukehyksen ja se oli lojunu nurkassa, kunnes tajusin, että väsään niistä lapuista siihen jonkun keräelmän. Nyt vihdoin sain sen sitten tehtyä ja oon aika tyytyväinen lopputulokseen. Tosin laitoin laput pelkällä teipillä kiinni ja ne aika varmaa irtoilee piakkoin, mutta sitten pitää tehä jotain pysyvämpiä ratkasuita. Tässä pari kuvaa projektista. :)
Kuvasin samalla mun yhden lempi joululahjan ja ajattelin laittaa kuvat tähän saimaiseen postaukseen. Elikkäs kauan olin haaveillu Iittalan kirkas/puu vitriinistä. Alun perin mulla oli jo kaksi pientä, jotka molemmat olen saanu Santerilta lahjaksi niinkuin myös tämän kolmannenkin. Nyt tää on yks mun kalleimmista aarteistani ja laitoin sinne sisällekkin aarteita, nimittäin mun osan lempikoruista.
Oon epäilly mun kameraa, koska en oo koskaan saanu sillä hyviä tarkkoja kuvia, mutta nyt kun on taas alkanu kuvaamaan enemmän ni täytyy sanoa, että kyllä se toimii kun näkyy tossa ekassa kuvassa jokainen pölyhiukkanen. (y)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)