tiistai 29. tammikuuta 2013

Motivaatiota ja ärsytystä

Sunnuntaina taas jostain syystä kauniisti sanottuna ärsytti. Enkä kyllä todellakaan osaa sanoa mistä se alkoi, päivä oli hyvä. Mentiin Hannan kanssa Ikeaan (minä ajoin siis sinne ensimmäistä kertaa, hyvä minä!) ja tuli taas osteltua kaikkea kivaa. Ensimmäinen syy ärsyyntymiseen olikin varmaan se rahan meno. Sitten pääsin kotiin ja huomasin, että ostamani lamppu oli RIKKI. Ärsyyntyminen vaihtui tällöin suoranaiseen vitutukseen. Onnekseni huomasin, että tavaroilla on jopa 90 päivän vaihto-oikeus, mutta silti se pirun rikkinäinen lamppu sai mut melkeen hakkaamaan päätä seinään. Kolmas piste oli se, että en melkein saanu ostamaani pöytää (pakko oli ostaa, makso vaan vitosen) kasattua. En siis oo mikään tunari näiden kasaamis juttujen kanssa, oon kasannu melkein kaikki mun huonees pöydät plus dvd hyllyn yms juttuja. Eikö yleensä aina sanota, että Ikean tuotteita on vaikee kasata/ei oo hyviä ohjeita..? No, sain sitten ajan kanssa sen pöydänkin kasattua.


Tässä mun ostokset, en tietenkään tajunnu kuvata niitä joten tämmönen hiano paint kollaasi saanen kelvata. Oli pakko ostaa kaks pussilakana settiä, koska mulle jotenkin tulee aina sillä osastolla valinnan vaikeus. Kohta ei enää tuukkaan koska omistan pian kaikki ne Ikean pussilakanat! ♥ them.

Kaiken tän sählingin jälkeen kello läheni kuutta ja oli vielä pakko soittaa Hannalle, että lähtee mun kanssa kauppaan. Oon siis semmonen ihminen, joka ei yksin kauppaan mene. Paitsi lähikauppaan voin mennä. Muualle en. Mentiin sitten Willaan. Mentiin Anttilaan. Lauantaina tuli iloinen yllätys ollessani cdon.com:n sivuilla, mun kauan odotettu leffa uutuus oli ilmestyny perjantaina. No, kaupat oli sillon jo menny kiinni niin oli pakko saada tämä leffa sitten sunnuntaina. Ostin sen. Hannakin osti. Oli vielä pakko hakea pari "vitutus juustohampparia" Hesestä ja vannotin, että alan seuraavalla viikolla lenkkeilemään. Viis keleistä.

Kotiin päästyäni kytkin telkkariin Santerilta lainatut hifistely kuulokkeet, avasin juustot ja laitoin leffan pyörimään. Volat kaakkoon, siksi ne kuulokkeet otinkin käyttöön. Ah, se oli niiin hyvä. Siis Step Up Revolution!


 Oon heti kyseisen leffan soundtrackin julkaistuttua alkanu odottaa leffan ilmestymistä kuin kuuta nousevaa. No, en päässy kattomaan sitä leffoihin sitte ku se tuli, koska. En tiiä. Oon saamaton. Sitten sitä ei näytettykkään enään kun olisin menny kattomaan. Vitutti. Alkoi harras dvd:n ilmestymis odotus. Kulutin soundtrackia puhki Spotifyssä ja kadehdin sitä, että leffa oli julkastu jo jenkeissä ynnä muualla.

Itse leffa yllätytti jos voin sanoa positiivisella tavalla, olin odottanu normia tarinaa. No, olihan se tässäkin, mutta jotenkin uutena. Siis se, että alemmuus kompleksia aiheuttava naishenkilö ja mieshenkilö ihastuu ynnä muuta. Ite ootin lähinnä musiikkia ja itse tanssia. Tykkään tanssimisesta, vaikka en itse osaa. Sitten yhtään. Haluaisin, mutta en vaan osaa/opi. Kadehdin kaikkia tossakin leffassa tanssivia. Hyvä puoli näissä leffoissa on se, että alkaa kadehtimaan näyttelijöiden ja tanssijoiden laihoja ja lihaksikkaita, hyväkuntoisia olemuksia ja sen seurauksena saa itse motivaatiota alkaa liikkua. Sen takia mä katoin Step Up 3 monta päivää putkeen, sillä siinä samalla treenasin. Osasin jo sanatkin koko leffasta ulkoa, mutta en kyllästyny silti. Leffan musiikki on mennyt melkeen kokonaan nyt suosittuun dupsteppiin, mistä itekkin tykkään hulluna. Tässä on myös mun mielestä hieno sekotus klassista ja uutta musiikkia. Ainut huono puoli tässä leffassa oli se, että naispääosan Emilyn isää näyttelee Peter Gallagher, jota siis ite pidän AINA OC:n Sandynä. Myös naispääosan esittäjä Emily (jenkkejen Dance-ohjelman voittaja) vaikutti välillä miten sen nyt sanoo.. yksitasoiselta. En tiiä mikä se sana on, mutta siis sen puhe kuulosti aina samalta. Oli se iloinen tai surullinen.

kuvat Tumblr

Unohdin mainita, että on tässä leffassa siis ihan kivan näkösiä miehiäkin. Oma lempparikin teki cameo roolin loppu tanssi kohtauksessa, aikasemmissakin leffoissa nähty Moose. Aivan mahtava. 

Suosittelen leffaa siis kaikille, jotka on tykänny edellisistä pätkistä, tykkää musiikista ja ennen kaikkea siitä itse tanssimisesta. Kaikki muu on plussaa!

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää ostokset! ja aivan ihanan pitkä postaus ja mukavan paljon tekstiä! :)

    http://mmilya.blogspot.fi <- saa tulla moikkaamaan ja liity ihmeessä lukijaksi jos tykkäsit! (: tänään vielä käynnissä 30€ lahjakortin arvonta!

    VastaaPoista